Tänään päättyi välitila, jossa usea ovi on raollaan muttei mikään auki. Annoin sotuni loppuosan, laitoin nimen paperiin ja muutokset astuvat voimaan elokuun ensimmäisenä. Huokaus ja väsymys. Kesän mittainen huteruus vaihtui sopimukseen ja suuntaan, koska mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos eikä helppo elämä sovi itsepäisille ja kiukkuisille nuorille naisille. Lady Marmelade is back.

Eilen alkoi kateus. Palokärkelän pitkässä pöydässä pyhien ja pestyjen Ko-Gi pyykkien toimittajana. Kahvilla. Keskellä ja hiljaa. Pyhän maan rauhassa, jossa parempi aamiainen, lipunnosto ja lintulaulu ovat kaikki tai ei mitään. Jossa saa olla nappuloinensa hyvien ihmisten kanssa ja ehkä antaa jollekulle jotain. Elämyksiä. Ymmärrystä. Läsnäoloa. Istuin siinä enkä olisi halunnut pois, sillä kotonaolemisen tunne on sellainen, johon uppoaa ja hukkuu, jossa voi nojata taaksepäin ja aina otetaan kiinni.

Kun riittävästi on alkuja ja loppuja, valmiiksi saatettuja asioita, joiden raadot eivät enää seuraa tai paina, voi aloittaa uusia asioita. Itkeä onnesta ja tietää olevansa varma. Silmät näkevät ja ajatukset tunkevat sanoiksi ja ruudulle, vaikka mieli harhailee Toscanan tummassa yössä. Poukaman tunnelmassa, jossa odotetaan huomista untuvikkoparvea. Omassa minussani, jossa onnellisuus, helpotus ja uupuminen taistelevat paikoistaan.

Viimeinen mansikka, vielä vähän kuohuvaa. Paluu maailmaan, jossa kirjoitetaan. Toscanan öistä sellainen rauha, jota ei pysty rikkomaan. Poukaman päivistä sellainen henki, jota kannattaa jakaa.

Öitä ja päiviä,

Paula