Luentosalit, kirjastot ja mapit kaikuivat yhteen aikaan johtamista ja henkilöstöhallintoa. Organisaatioita, ympäristöä, palkitsemista ja sen sellaisia. Kaikuivat ja minä yritin ottaa kiinni olennaisen, pistää pieneen myttyyn pääasiat ja tallettaa korvan taakse, jotta tarpeen tullen olisi mistä etsiä. Salaista pääomaa korvien välisessä pankkiholvissa, johon voi kadota tai unohtua. Josta löytyy parhaimmillaan välineitä oikeaankin elämään, taustaa ja teoriaa sekä ajatuksia siitä, miten tästä päästään tuonne, eteenpäin tai takaisin ilman suurempia ruhjeita. Nautin ja luin, vaikka aina ei ollut yksinkertaista tai helppoa. Kirjoitin esseitä, kävin kirjatenteissä ja yritin ottaa irti kaiken mahdollisen, melkein kaikki mahdolliset.

Ajattelin jo silloin, miten hyvä korkeakoulu partio on käytännön johtamisessa. Ennen yhtäkään oppituntia johtamiskokemusta oli jo ehtinyt kertyä isommista ja pienemmistä tehtävistä. Pystyi ajattelemaan partion kautta asioita, jotka tekstissä olivat vailla konkretiaa. Saattoi miettiä, miten partiossa toimisi vastaavassa tilanteessa ja miten tietää toimitun. Miten on halunnut itseään johdettavan ja miten on tähän mennessä osannut johtaa. Kirjat ja kokemus puhuivat samasta asiasta suhteellisen selvin sanoin. Vaikkei aina osannut olla, tiesi mikä olisi ollut oikein. Ainakin jälkeenpäin.

Sitten tuli työelämä yhä enemmän mukaan kuvioihin. Partion ja koulun opeille löytyi kaikua uudessa ympäristössä mutta eri suunnasta. Oma johtajuus on pienempää ja rajatumpaa mutta yläpuolelta löytyy useampia esimiehiä ja johtajia, laaja kirjo toimintatapoja ja näkemyksiä siitä, miten johtajan kuuluu toimia. Varmasti on myös paljon halua olla hyvä ja vakavasti otettava johtaja, jolla on alaistensa luottamus ja kunnioitus mutta aina sitä osaamista ei kuitenkaan löydy vaikka titteli olisi kuinka komea. Surullisimmissa tapauksissa johtaja itse ei tätä tunnu tajuavan vaan käyttää omaa keinovalikoimaansa: jämäkkää päättämistä, sanelupolitiikkaa ja nopeutta, jossa asiat ovat ilmoitusluontoisia eikä siinä sitten sen enempää ihmettelemistä. Keskustelu ja kuuntelu ovat ehkä muiden hommia, koska niitä ei tällaisen johtajan repertuaariin kuulu.

Mitä jos partiossakin johdettaisiin näin? Jos johtaja tekisi kaikki päätökset ja linjaukset yksin, jos määrääminen ja sanelu olisivat arkipäivää? Jos lippukunnanjohtaja pystyisi yön yli siirtämään mahtikäskyllään laumanjohtajan sihteeriksi tai piirinjohtajat muuttaisivat piirihallituksen vastuualueita oman halunsa mukaan, tuosta vain, ilmoittamalla ja piirtämällä uuden kaavion? Tuossapa tuo sinun laatikkosi ja ai niin, osa tehtävistäsi on siirretty muualle. Hups vaan. Mitä partiossa tapahtuisi? Me äänestäisimme jaloillamme, koska partiossa johtaminen ei vaan toimi noin. Ei ole olemassa pakkoa eikä rahallisen korvauksen tai työsopimuksen kaltaista vahvaa sidosta olla töissä siksi että ilman ei pärjää.

Partiossa on pakko ottaa huomioon ihmiset motivaatioineen tehtiin mitä tahansa. Mitä suurempi muutos on tulossa, sitä enemmän sen läpivientiin pitää käyttää aikaa, sitä enemmän vaaditaan keskustelua ja kuuntelua, sitouttamista ja yksilöiden huomiointia, koska partiossa ei ole varaa toimia mitenkään muuten. Onneksi. Kun on tällaiseen toimintaan tottunut, on muuhun kovin vaikea muotoutua. Eikä minusta tarvitsekaan. Ehkä on vain terveellistä, että itsekin toimisi työmaailmassa partion säännöillä. Muistaisi huomioida kun johdetaan hyvin, muistaisi sanoa esimiehelleen kiitos. Sanoisi tiukemmin kauemmas, ettei ihmisen yli voi kävellä.

Kurinpalautusta kerroksiin. Ottaisin sieltä partioon kasvamaan, oikeiksi johtajiksi.

Iida Päättäväinen