Joko luit aamun Hesarin? Miltä tuntui? Tutulta? Liiankin tutulta? Surulliselta? Käsittämättömältä? Ottiko päähän?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Kimble laittoi jo eilen illalla pihalistalle linkin artikkeliin, aamulla sain siitä ekat tiedot tekstarilla aamujunaan ja kun pääsin töihin en malttanut edes riisua ulkovaatteita. Se pinkki kaulahuivi liehuen viiletin lähimmän Hesarin luokse. Oli se karua. Iso juttu, iso kuva, isot otsikot. Ennen kuin pääsin työpisteelleni ja sain edes konetta auki, oli jo kaksi työkaveria ehtinyt kommentoida artikkelia. Molemmat läheisesti partion kanssa tekemisissä, molemmilla ihan käytännöntuntumaa oikeaan toimintaan. Molemmat olivat yllättyneitä. Minä olin yllättynyt siitä, että joku on vielä yllättynyt. Kyllähän tämä on tiedetty ja onneksi jo toimitaankin. Mutta tiedättekö mitä ajattelin eniten? Luin jutun vielä netistä ja veri alkoi kiehua samaan tapaan kuin muutama kirjoitus sitten pohtiessani aihetta. Ei kuulkaa käy. Se ei vaan käy, että partiolaisten määrä jatkaisi romahtamistaan.
Luin juuri Roman Schatzin kirjan ”From Finland with love”. Helppoa ja nopeaa, hymyilyttävää luettavaa. Mieleen jäi erityisesti Schatzin määritelmä suomalaisesta sisusta. Sisu on asioiden tekemistä loppuun asti. Se on sitä, kun kaadutaan viimeisellä suoralla ja silti juostaan voittajana maaliin. Se on havuja ja …..leitä. Ainakin itseäni ottaa päähän niin vietävästi, että otsasuoni pullistelee ja käsi hakee nyrkkiä. Asioiden tekemistä loppuun saakka ja voittajana maaliin. Näin me tehdään.
Paula
Kommentit