Sateenvihmomassa Seurasaaressa voi olla kauhean onnellinen. Tarkkailla veden nousua hiekkatien reunaan kun illassa on aikaa ja halua kävellä ilman kiirettä Kun kuoritakin huppu on kiristetty sopivalle niin, että vain silmät ja nenä vilkkuvat kulkiessa. Kun mikään ei piippaa eikä välky eikä ole mitään ylimääräistä. Ei edes ajatuksissa. Silmät nauravat, housut liimautuvat tuulessa sääriin, jalat näyttävät hassuilta. Sunnuntaisessa Suomenlinnassa voi päästä samaan olotilaan. Hidastellen, fiilistellen, auringon ja tuulen lomassa. Piknikviltillä patonginmuruissa. Paahteessa. Päivissä, jotka eivät liiku vaan ovat.

Seesteisen ja kiireettömän maailman sekaan on jo mahtunut muutamia puuhakkaita partiopäiviä. Satahangan toimistoasiat alkavat pyörähtää käyntiin. Piiripartioon herätellen, vähän vielä jähmeästi, mutta niin, että
ensimmäiset paltsut ovat jo päässeet kalenteriin. Vielä venyttelyä ja lämmittelyä, kunnes kone on valmiina rullaamaan. Syyskuu näyttää jo nyt hurjalta partion suhteen. Pehmeä laskeutuminen, parhaansa mukaan. Ajatukset kierähtävät kuitenkin luonnostaan pihaan ja projekteihin. Vaikka kampaajan tuolissa.

Torstaina istuin pari tuntia kampaajalla hemmoteltavana. Hiusten tummentuessa mieli virkistyi ja asiat vaihtuivat ajatuksissa huomaamatta, ajattelematta. Luin naistenlehtiä lukematta niitä. Kunhan luin. Mutta jotain jäi mieleen. Oli taas tutkittu ihmistä ja olemista, sitä mikä auttaa tasapainoiseen ja mielekkääseen, onnelliseen elämään. Neljä tuntia vapaaehtoistöitä kuukaudessa. Se pitäisi kuulemma kunnossa. Tunti viikossa. Kappas.

Ilta-aurinko. Karjalanpiirakoita ja teetä, parvekkeen ovi auki. Ananasmehua ulkonaolemisesta kuumottavin poskin. Neljä tuntia kuukaudessa. Allokoisin sen itseni hemmotteluun, kauneushoitolaan ja muihin miellyttävyyksiin. Seurasaaret ja Suomenlinnat päälle. Pitää kunnossa, jotta jaksaa pakollisuuksia, töitä ja harrastuksia.

unisena ja onnessaan,

Iida