Minulla on itseni kanssa toistaiseksi voimassa oleva sopimus koskien meidän kaupungin kirjastoa. Minä ja minä itse olemme sopineet, että kirjastossa saa käydä, mutta vain pohjakerroksessa. Ylempään kerrokseen ei ole asiaa, sillä kaikki kirjat ovat siellä. Alhaalla on palautustiski sekä -automaatti ja se on ainoa sallittua alue minulle. Pyrin siis käymään kirjastossa mahdollisimman harvoin, jottei kiusaus kävisi ylitsepääsemättömäksi. Tänään oli pakko mennä, koska kasa kirjoja oli uusittu jo viisi kertaa ja kirjaston täti halusi nähdä ne elävänä. Arvaahan sen kuinka siinä kävi...

Minulla on siis ongelma. Ongelmani ovat kirjat ja kirjastot. Pidän niistä liikaa. Aina löytyy uutta ja yllättävää vanhoja tuttuja unohtamatta. Jotkut kirjat ovat käyneet meillä kylässä jo vuosien ajan säännöllisen epäsäännöllisesti, toiset piipahtavat kertaalleen. Diggailen myös kirjakauppoja, mutta muutamaa lapsuuden tärkeää kirjaa en ole kotiin uudenkarheana huolinut, vaikka ostamalla olisin ne saanut. Olen vahdannut kahta rakastani kirjaston poistomyynnistä. Lukemisen jäljet olisivat minulle tärkeitä. Ajatus siitä, että kirja on kulunut innokkaissa käsissä yhä uudelleen ja uudelleen. Toinen näistä aarteista on jo talletettuna omaan hyllyyn, toinen kasvaa vielä korkoa kirjastossa.

Livahdin tietenkin muitta mutkitta yläkertaan heti kun silmä vältti. Tsekkasin ensin uutuudet, sitten palautetut ja siitä tie vei yhä syvemmälle. En aikonut lainata mitään, koska kesämieheni Harry P. on edelleen kesken kotona ja graduun liittyvää kirjallisuutta on jonossa myös ihan omiksi tarpeiksi. Ihan vaan katselisin, mitä kaikkea talolla olisi tarjota. As if! Tavallisesti saaliini on siinä viiden ja kymmenen kirjan välillä, joten vain kahden kirjan lainaamista voidaan kai pitää kohtuu hyvänä suorituksena täyskiellon aikaan?

Toinen kirjoista on ainakin jonkun koulukirja (ne ovat sallittuja) ja jos oikein avarakatseisia ollaan niin varmaan se toinenkin. Risikko ja Vesalainen ovat kirjoittaneet kirjan "Vaatteet ja haasteet", joka on siis vaatetusfysiologian oppikirja. Paino sanalla oppikirja. Toisena matkaan tarttui John Heiderin "Johtamisen Tao". Kai jossain sitäkin käytetään oppimateriaalina? No, vahinko on jo joka tapauksessa tapahtunut .

Selailin opusta ja lueskelin pätkiä vaikka aikaa ei kai olisi voinut olla eikä kirja todellakaan mikään ihan toppen ole. Johtamisoppeja ja -humpuukeja riittää joka sormelle ja varpaalle, mutta usein sieltä jotain ajatusta löytyy. Niin tästäkin.

" Syntyessään ihminen on notkea ja pehmeä. Kuollessaan hän muuttuu kovaksi ja kankeaksi. Tarkastele kasveja ja puita. Kasvukautenaan ne ovat pehmeitä ja taipuisia, mutta kun ne tulevat täysikasvuisiksi ja alkavat kuihtua, niistä tulee sitkeitä ja kuivia. Täysikasvuinen puu hakataan polttopuuksi. Jäykkä johtaja saattaa pystyä toimimaan toistuvissa ja kaavamaisissa tilanteissa, mutta hän ei pysty käsittelemään nopeasti muuttuvia tilanteita ja eläviä ihmisiä. Kaikella joustavalla ja notkealla on taipumus kasvaa. Kaikki kova ja kankea näivettyy ja kuolee."

Ilmoittauduin muuten joogaan.

Paula