Syyssemppa on saatu onnellisesti päätökseen. Viikonloppuna moni iso tai vaikeakin asia liikahti taas hitusen eteenpäin. Ennenkaikkea oli mahtavaa nähdä niin monta tärkeää tyyppiä Nuuksiossa piirileirin, toiminnansuunnittelun ja muiden sempan aiheiden parissa. Kiitos! Tällaisten settien jälkeen jää aina miettimään, mitä vielä voisi tehdä sen eteen, että te viihtyisitte ja jaksaisitte, että partio olisi hauska harrastus vaikka joskus toki pännii. Ei olisi varaa kadottaa ketään teistä.

Itselleni semppa oli ajoittain aika raskas, sillä ajauduin pohtimaan partioelämän perustavanlaatuisia kysymyksiä kuten sitä, mitä oikeastaan partiossa haluan tehdä ja miksi. Kaikkiin partiotehtäviin kuuluu varmaankin sellaisia osia, joista ei nyt niin kovin välittäisi, mutta pääpaino pitäisi kai tehtävässä kuin tehtävässä olla jutuissa, joista saa ne suurimmat kicksit. Muuten tässä ei harrastamisen kannalta ole mitään järkeä.

Sempassa esillä oli niin monentyyppisiä asioita, että tällaista keskustelua oli itsensä kanssa helppo käydä. Toisella olkapäälläni istui innokas sudari hihkumassa, toisella ajoittain kärttyinen mutta vastuullinen partiojohtaja. Monien asioiden kohdalla sudari hyppi innoissaan ilmaan ja teki aaltoja, mutta joissain  kohdin se pisteliäs partiojohtaja yritti saada yliotteen. Kun pääsimme kaikki kolme kotiin partiojohtaja oli tyytyväinen asioiden etenemiseen ja ajoittaiseen särmäykseen, sudari kaipasi muovailuvahaa ja Yllättäviä Hauskuuksia ja minä.....mietin edelleen mitä ja miksi.

Suihkun, kahvin ja useiden halausten jäljeen maailma oli jälleen hitusen verran kirkkaampi. Ehkä mitä ei ole niin tärkeä, ehkä miksi on tärkeämpi. Partiota pitäisi tehdä siksi, että siitä innostuu, siksi että tekee sitä mitä haluaa. Pitäisi pitää huolta, että oman partion painopiste on niissä jutuissa, joiden takia sudari on ratketa liitoksistaan, kiljuu äänensä käheäksi ja hyppii sotahyppykepillä pitkin pihaa vaikka tunnin. Silloin voi tehdä mitä vain, kun sudari näyttää lähtösuunnan ja vastuullinen partiojohtaja pitää perää. Jos partiojohtaja raahaa parkuvaa sudaria pakolla, ei lopputulos voi olla kovin hyvä.

Tästä viisastuneena aion antaa sudarille megafonin, jottei pieni mutta riemukas ääni ikinä hautaudu aikuisen partiojohtajan alle. Partiojohtajalle voisi oikeastaan antaa sellaisen hyss hyss -lapun. Viittokoon, jos on jotain asiaa.

Hassu