Olen mielestäni ihan suhteellisen näppärä nuori naisihminen. Osaan vaihtaa autonrenkaat ja sulakkeet, tiedän jopa jotain meidän talon öljylämmityssysteemistä. Kotikasvatukseni on ollut sellainen, että itse on pärjättävä mahdollisimman pitkälle eikä etenkään miesten paikallaan pysyvyyteen voi luottaa.

Tänä aamuna meidän pihalla oli autonhuoltokurssi. Autoasioissa en ole suuri guru, koska siippani on autoihmisiä ja luonnollisesti hoitaa meillä pienet ja suuret autoasiat ennenkuin ne etenevät ongelmiksi asti. Jostain syystä tänään kuitenkin ajauduimme aamutuimaan pihamaalle yhdessä. Tarkoitus oli vilkaista hieman tarkemmin niin Renault Lagunaa kuin sitä pientä projektiautona tunnettua Fiat 128:a. Jälkimmäinen on sen meidän autoihmisen silmäterä: hiottu, hitsattu, maalattu ja puunattu ja lisäksi omistajansa kanssa samaa vuosimallia.

Rellu on ollut meillä nyt viitisen kuukautta mutta en silti tiennyt, mistä konepelti aukeaa. Piti myös tunnustaa, että hukkasin bensatankinaukaisunamiskan yhtenä päivänä kun ilkeä auton lattiamatto oli liukunut sen päälle. Konepellin alta löytyi öljytikku ja ammattilaisen elkein tarkistin tilanteen. Pissapojan säiliö vasemmalla, jarrunesteet oikealla kuten myös jäähdytinnesteet. Ja etuosassa ohjaustehostimen nesteet. Korkissa oikein ratin kuva.

Siirryimme Fiatin luokse. Se on juuri katsastettu, pieni ja punainen, enkä voinut olla naureskelematta kun eräänä iltana olin kyydissä. Kotilo on minusta hassu pikku purkki. Pekka kuitenkin kertoi silmät hehkuen kaikista jutuista, mitä siihen oli tehty itse ja kavereiden kanssa omin käsin. Ylpeys ja ilo välkkyivät äänessä, into ja halu kertoa itselle tärkeästä asiasta löi läpi joka lauseessa.

En ole ehkä koskaan ennen oikeasti ymmärtänyt, että kyse on ihan samasta kuin minulla partion kanssa. Samalla paatoksella minä mesoan partiosta, leireistä, onnistumisista ja harmistuksista. Samoista syistä olemme poissa kotoa iltoja ja viikonloppuja. Itselle tärkeän asian takia, halusta laittaa aikaa ja rahaa mielekkääseen tekemiseen, tulosten saavuttamiseen ja rajojen kokeilemiseen. Tajusin, että autot ja ralli voivat myös olla elämäntapa siinä missä minun partionikin, jota olen ennen pitänyt niin ainutlaatuisena ja ylivertaisena.

Katselin Fiatia ja sen omistajaa uusin silmin. Kyselin, kuuntelin ja yritin oppia (tekemällä tottakai). Mieleeni tosin tuli elävästi Anna-närhen opettavainen kertomus hänen retkestään rautakauppaan ostamaan sokeripalaa. Olin aika pihalla autoalan termeistä mutta tein parhaani. Luulen, että onnistuin. Autonhuoltokurssista jäi hyvä mieli molemmille. Lopussa sattui tosin pieni lipsahdus ja toivonkin, ettei uskottavuuteni mennyt kokonaan siinä kohtaa kun tiedustelin, mistä pikku Fiiun ohjaustehostimen nesteet löytyvät.

Paula

p.s Iltapäivästä päästiin onneksi ala-asteelta sankarifiiliksiin kun heittelimme äidin kanssa yhdessä sujauksessa pari pinollista puita liiteriin. Tasapaino säilyköön.