Työkavereiden kesäloma tuli tarpeeseen. Nyt on konttorilla ollut aikaa ja rauhaa keskittyä lopputyön kirjallisuusosan tekemiseen. Olen saanut kesän mittaan myös uusia ystäviä. Tompan, Villen ja Micaelan äidit ja isät ovat piipahtaneet töissä näyttämässä "missä äiti/isä on töissä". Tompan kanssa piirrettiin puuväreillä isä ajamassa autoa. Villen kanssa juteltiin fudiksen MM-kisoista ja syötiin kirsikoita. Micaelan kanssa pohdittiin syvällisiä kaakaokupin ääressä.

Kummelin, piirrossarjojen ja naapurin pojan pyörälläajotaidon lisäksi Micaelaa mietitytti kovasti lasten ja aikuisten suhde. "On tosi ärsyttävää, että äidillä ja isällä on käyttöoikeus mun tiliin. Hehän voivat maksaa sieltä vaikka sähkölaskun", pohti Micaela, noin 8 vee. Tätä ennen olin kuullut, että hän on "ehkä perheen rikkain, sillä tilillä on 156,43 euroa". Hihittelin mielessäni nuoren tytön ääneenajattelua. Naama peruslukemilla totesin, että sitten, kun hänellä on ihka oma tili, saattaa olla niinkin, että sen sähkölaskun lisäksi myös vuokrasta ja ruoasta täytyy selvitä itse. "Niin ja sitten, kun olen aikuinen, ajattelen kuitenkin, että voi-voi, kun olisinkin vielä lapsi, ettei tarvitsisi näitä asioita hoitaa", tyttö jatkoi. Yhdessä totesimme, että paras on vain aina ottaa omasta iästään ja elämäntilanteesta ne hyvät jutut ja nauttia niistä.

Mitä minä tein? Seuraavana päivänä kävin hakemassa lisää luettavaa kirjastosta ja siirsin toimistoni loppuviikoksi parvekkeelle. Tuuli suhisi, aurinko paistoi ja työnteko eteni paremmin kuin kylmässä ja ilmastoidussa toimistossa. Oli lupa ja mahdollisuus. Otin tilaisuudesta vaarin.

Niin. Jälleen piti kuulla totuus lapsen suusta ennen kuin ymmärsi.
Hyvä, että edes silloin.

S