Tänään alkoi pääsiäisloma, joka loppuu kokopäivätyöläiseksi palaamiseen ensi tiistaina. Loman aikana pitäisi saada puristettua kaikenlaisia partio- ja kouluväsäyksiä valmiiksi, jotta voisin aloittaa vähän kepeimmin mielin työmaalla. Tavanomaisten duunien lisäksi edessä olisi myös gradun aloittaminen ja toivottavasti myös lopettaminen tämän vuoden puolella. Koska luvassa on tästä eteenpäin Tiukkaa Vääntöä, päätin aloittaa kiirastorstain reippaasti itseäni hemmotellen ja kävin kosmetologilla kaunistautumassa (ei hätää, ihmeitä ei ole tapahtunut, tunnistatte mut kyllä).

Siinä pedillä pötkötellessäni ajatukset harhailivat siellä täällä ja jumittuivat lopulta ensi kesän ainoaan partioleiriini, KoGi kasiysiin. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että en ole tuntenut suurta paloa KoGille aikaisemmin eikä suoraan nappulayhteyteen pääseminen BiiPiin kanssa ole ollut mikään must. Linturotujen perään kysely tai muut kummallisuudet eivät ole tuntuneet mun jutuilta mutta päätin alkuvuodesta, että näin varapaavina on hyvä olla Esimerkillinen Partiojohtaja ja pistää paperit menemään.

Kun vahvistus kurssipaikasta tuli, olinkin jostain syystä ihan ilahtunut. Kurssisisältöjen kautta KoGi alkoi mielessäni saada jonkinlaista hahmoa ja muotoa eikä sen ollut ollenkaan sellainen pieni ja luihun näköinen piirroselokuvien konna vaan enemmänkin suuri ja halaamiskykyinen sinisen talon nalle. Sisäinen sudenpentuni heräsi kuitenkin täysillä henkiin vasta tiistaina kun postilaatikkooni ilmestyi The Leirikirje. Voi jännitysten jännitys! Onneksi jo heti seuraavana päivänä pääsin kysymään päälimmäisiä juttuja Mikalta, meidän vastaavalta ko:lta, kaffekupin äärellä ja se kokemuspörssikin alkoi avautua konkretian kautta. Uutta, vanhaa ja mielenkiintoista, ajatuksia ja toimintaa, paljon ja paloina, sellaista ehkä odotan tällä hetkellä. Sen tarkemmin en tiedä mitä pitäisi odottaa, mutta voi olla kai ihan hyvä ettei lataa kauheita paineita tällekään kurssille.

Mieltäni painaa kuitenkin vielä oikein monta kysymystä, joista osa on niitä innokkaan sudenpennun juttuja ja osa nuoren naisen huolia. Listallani on mm. seuraavia elämää hyvin paljon suurempia murheita:

Kuinka paljon pitää varata herkkuja suhinapussiin viikoksi?
Kauanko kännykän akku kestää?
Miten jaksan leirin jälkeen mennä heti takaisin töihin?
Minkä makuupussin otan?
Entä kun ei ole mitään päälle pantavaa?
Mitä jos ne muut eivät tykkää minusta?
Entä jos tulee koti-ikävä?
Entä jos jotain tosi tärkeää jää kotiin tai hukkuu leirillä?
Mitä sitten, jos en osaa?
Entä jos siellä on tyhmää?
Mitä jos kuitenkin hurahdan?

Oikeasti, leirille lähtö pääasiassa vieraiden ihmisten kanssa  jänskättää vähän isompaakin pentua.

Untuvikko pinteessä,

Paula

p.s Se varis muuten rimmaisi sukunimeen kivasti.....