Elämässä alkaa varapaavillisen kauden jälkeen uusi ajanjakso, jota kutsuttakoon nyt tässä kohtaa Aikuisen Naisen aikakaudeksi. Mieli viilettää jossain uusien ja vanhojen asioiden välimaastossa, ympyrällä tai suoranaan, mutta suunnilleen niin sykeröllä kuin vain mahdollista. Kädessä on lista asioista, joiden kanssa on ehkä jotain tekemistä, ehkä muutamia ajatuksia mutta ei mitään kovin jäsentynyttä vielä. Kuitenkin huomaa innostuvansa ja kiivastuvansa kun sille päälle sattuu, ja yksi tällainen syttymisen aihe on aikuisena oleminen partiossa. Ylläri.

Kysyin viime piirihallituksessa yhden asian ohessa, että montako ikäkautta meillä on nyt käytössä. Ihan pienen hetken oli hiljaista, koska pöydän ääressä luultavasti mietittiin, mihin ansaan varapaavi yrittää viedä. Mutta ajatus on oikeasti pyörinyt päässä useasti. Olen itse ilmoittanut useaan otteeseen, että en halua olla partiossa vain rekrytoitu aikuinen, jolla on pesti. Tiedän, etten ole yksin tämän ajatukseni kanssa ja viimeisten viikkojen aikana olen kuullut jopa käännynnäisistä. Tervetuloa! Uskon, että olemme uskossamme oikealla tiellä.

Silloin joskus muinoin, jos muistatte, oli partiossa virallisesti kolme ikäkautta. Uudellamaalla toteutettiin kuitenkin neljän ikäkauden mallia, jossa kaikki yli 17-vuotiaat laskettiin johtajaikäkauteen. Nyt kun tilanne on valtakunnallisesti muuttunut olisi minusta taas pohtimisen paikka. Jos me aikuiset tarvitsemme ja vaadimme muutakin kuin pestin ja tehtävän niin mikä meidän ryhmämme on? Olisiko niin, että aikuisuus olisikin se partion kuudes ikäkausi?

Tässä vaiheessa keskustelussa tulee usein se hiljainen hetki. Jokin asiassa tuntuu vieraalta enkä minä ole ihan varma mikä se on, mikä mietityttää. Vaikka partio ei ole olemassa meitä aikuisia varten emmekä kuulu partio-ohjelman tai -kasvatuksen kohderyhmään niin olisiko silti väärin puhua meistä omana ikäkautenamme? Ja jos olisi, niin mikä on sitten korrektimpi tapa? Olen aika vakuuttunut, että aika alkaa olla jo nyt kypsä aikuisena toimimisen laajempaan pohdintaan ja myös uudenlaisiin vapauksiin. Että ymmärtäisimme sen, mitä kaikkea aikuiselle pitää olla tarjolla ja annettavana, jotta me haluamme partiossa toimia lasten ja nuorten vuoksi johtajina tai jossain muissa tehtävissä. Ei ole ilmaisia lounaita eikä ilmaisia aikuisia.

Pitäisi ehkä perustaa Facebook-ryhmä. Kunnollisen partioaikuisuuden puolesta. Ugh toistaiseksi.

Paula