On myöhä, viime viikon kesälomasta on ikuisuus ja partiossa tapahtuu paljon kaikkea ajankohtaista ja kirjoittamisen arvoista. Silti nyt on pakko ihan pienesti kertoa, mitä olen jälleen oppinut itsestäni. Kaakaokuppiepisodi, josta kirjoittelin jokin aika sitten, on ehkä valpastanut minua entisestään ja se tuottaa tulosta. Huomaan juttuja, joita en ennen ole huomannut. Toistaiseksi tämä kaikki on vielä iloinen asia, mutta toivottavasti syndrooma ei pahene kovin vakavaksi.

Minulla on useita ominaisia tapoja ja kotoisia käytäntöjä liittyen vaikkapa etenemiseen leivänsyönnissä tai sunnuntain ilmaisjakelulehtien lukujärjestykseen. Tämä kuullostaa friikimmältä kuin oikeasti on (kai?) mutta sellaista se elämä on, itseään kun tarkastelee niin kaikenlaista oppii. Uusi oivallus ihmeellisyyksistä välähti tiistaina, kun harrastin autosuunnistusta työpaikalta partioasemalle puhelinopastuksella ihan uutta reittiä (6 km ja 20 min ja melkiruuhka-aika).

Silloin kun pitää toisella kädellä huolehtia puhelimesta (hands freekään ei ole ihan täydellinen ratkaisu), jollain silmällä tarkkailla pimeää liikennettä ja korvalla kuunnella ohjeita sekä aivoilla koordinoida kokonaisuutta niin arvatkaapa mikä pakottava tarve tuollaisissa tilanteissa voi helposti yllättää. Huulikiilto. On ehdottomasti lisättävä huulikiiltoa siinä risteysten ja kaistanvaihtojen välissä.

Huulikiilto. Patenttiratkaisu elämän kiperiin tilanteisiin.

Iida