Elämässä on hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että kaikki mahdolliset asiat ovat väärin ja huonosti. Minulla sellainen hetki on menossa juuri nyt, junassa Seinäjoelta kohti Riihimäkeä. Tämä hetki kestää useamman tunnin ja jo matkan puolivälissä olen valmis ilmoittautumaan itsehillintäkurssille, sillä nyt, ihan todella, ei mikään mene putkeen ja tekisi mieli paiskoa tavaroita.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen ollut työreissussa Seinäjoella ja varsin antoisaa olikin, mutta rautatieasemalla takaisinpäin lähdettäessä alkoivat vastoinkäymiset. Odotellessani junaa alkoi vähitellen tuntua siltä, että eilen alkanut uupumus ei ollutkaan vain pelkkää väsymystä vaan mahdollisesti sairauden alkua. Nuha ja päänsärky, poskien kuumotus ja huono olo.  Ei nyt vielä manata, mutta on vähän sellainen olo, että ei pitäisi olla. Ja luonnollisestikin loma alkaa ensi viikolla.

 

Ostin siis lipun kotiinpäin ja pyysin PC-paikkaa, koska junassa on hyvää aikaa tehdä töitä tai partiotöitä kun koneen saa seinään ja puhelimen kans. Junassa oli muitakin ihmisiä ja luonnollisesti sain sen paikkani käytävänpuolelta, eikä kukaan pistorasioiden vieressä oikeasti ottanut matkan aikana tietokonetta tai muutakaan vempelettä esiin. Lisäksi kyseessä oli juna, jossa PC-paikkojen välinen pöytä on sellainen suippelo, eikä siitä käytävänpuolella ole mitään hyötyä. Great.

 

Rohkeasti kuitenkin virittelin piuhat kanssamatkustajieni jalkojen lomasta maaliin saakka ja avasin koneen. En tiedä, mikä vika tässä on, mutta näppäimistöni on ryhtynyt kovin omapäiseksi. Pp-esitys, jota minun oli tarkoitus tehdä, täydentää ihan itse itseään sopivilla kirjaimilla ja myös poistaa kaikkea mahdollista juuri niin kuin haluaa. Tiedättekö, kun ensin ei saa n-kirjainta ruudulle lainkaan ja sitten kun saa, alkaa n vilistää ja lisääntyä kauhealla vauhdilla ja täyttää rivin, toisen ja kolmannenkin niin kauan, kuin saat painettua jotain muuta nappia, joka ehkä lopettaa ännän vauhdin. Eikä n ole ainoa omatoiminen, ne ovat kaikki. Ja kun yrittää poistaa, poistuu koko rivi tai sivu tai jopa esitys.  Tee siinä nyt sitten.

 

Vielä voisin mainita, että vaikka lapset ovat tosi kivoja ja maailmaan mahtuu ääntä, niin junamatkoilla arvostan hiljaisia lapsia. Ja kuin pisteenä iin päälle, vieressäni oleva automaattinen ovi on todella automaattinen. Se menee kiinni itsestään ja hiljaa…auetakseen suurella rämähdyksellä noin 15 sekunnin päästä. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Automatico!

 

Nyt, laitan koneen pois, ryhdyn etsimään sisäistä rauhaa ja potemaan päänsärkyä oven tahdittaessa. Kohta varmaan läikkyy kahvi sylliin.

 

Paula