Sisällä on kuuma, vaikka on läpiveto. Kuivatin lakanat ulkona tuulenvireessä ja neuloin sukkaa. Iltapäiväteellä luin sisustuslehteä ja kävin suihkussa kääntelemässä rumaa lautalaatikkoa, jonka eilen raahasin vintiltä. Juuriharjalla ja mäntysuovalla, kun vain saisi vielä kuivaksi ja löytäisi paikkansa. Sitten nukuin. Ja taas. On ihmeellistä, miten paljon ihminen pystyykään nukkumaan kun vain antaa itselleen luvan. Unien ja puuhien välissä vastailen sähköposteihin, yhden tai kaksi kerrallaan mutta vastailen. Pehmeä lasku taas aikaan, jossa partiota voi tehdä ja siitä voi innostua kun muut huolet on saatu järjestykseen. Ja hymyilen, sillä tottumattomuus muistuttaa olemassaolostaan kun kirjoittaa tai pesee käsiä.

Suvi kirjoittaa Facebookissa vähän väliä montako päivää on Kohinaan (ja nappuloihin). Teltta on hankkimatta ja leirikirje hukassa. Olen kai sentään maksanut johonkin jotain? On ehkä laitonta olla näin ulalla vain näin vähän aikaa ennen leiriä, mutta asioilla on tapana järjestyä ja oma tärkein toimijanroolini leirin edistämisessä on ollut pääosiltaan ohi jo melkein kaksi vuotta sitten. Siitä asti kun leirinjohtajat oli saatu rekrytoitua, on projekti ollut pätevämmissä näpeissä kuin ikinä. Suvi, Marski ja leiritoimikunta, kaikki lähes pari sataa leirintekijää ovat tehneet erinomaista duunia Kohinan kanssa ja jos on itse pystynyt yhtään olemaan tueksi edes jossain kohtaa ja edes vähän niin hyvä. 

Kohta on aika tehdä excu Jokelaan ja sitten... ehkä kääntelen vähän laatikkoa ja kudon sukkaa. Ehkä nukun. Ja taas. Koska Kohinan alkaessa haluan olla järjissäni ja täysillä voimin panostamassa uusmaalaiseen partioon paikan päällä. Kaksin käsin ja kaikin voimin. Läsnä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nähdään!

Paula