Partioviikon sykähdykset huipentuivat loppua kohti. Ne sellaiset hetket, kun sisällä värähtää yllättäin ja lämpimästi. Sykähdyksestä sydämen tienoilla leviää lämpöä ja kauniita ajatuksia, jotka kerrannaisina säteilevät sisimmässä. Sykähdyksen ajan muuta ei ole kuin se hetki ja ajatus, joka saa pakahtumaan. Hetken syke jää sisälle elämään ja oloon voi palata myöhemmin, kotikoneen äärestä, vilttiin kääriytyneenä kun iltapäivän syväjää on sulamassa.

Viikonlopun aikana on sykkinyt paljon. Kävin oman lpkn kololla eilen vuosien tauon jälkeen. Miten siellä edelleen onkaan jälkiä omasta laumasta ja vartiosta, lpkj- vuosistakin! Paraatin edellä Uudenmaan lippu. Uudenmaan kyltti ja lippukunnat. Sykkimisiä. Ketään muita vähättelemättä haluan nostaa kaksi erityistä sykähdystä esiin juuri tänään ja juuri niiden takia.

Johanneksen kirkon ensimmäiset uusmaalaiset erotti jo ovella.  Hyvinkään Nummenpoikien väki saapui kirkkoon etunenässä enkä olisi voinut olla iloisempi. Lippukunnan olemassaolo ja puna-vihreiden huivien kuhina ei ole ollut mikään itsestäänselvyys.Vanha ja jo kertaalleen nuukahtanut lpk on saanut rivinsä kokoon ja suunta on jälleen voimalla eteenpäin. Hetken päästä kirkon pihalla sykähdytti uudestaan. Kuninkaantien Kipinät olivat myös matkassa, viiden hengen voimin. Aika tuore lpk, jossa johtajatilanne on hyvin haasteellinen, ja silti mukana pienellä porukalla. Kipissä on pienen mutta pippurisen lpk:n potkua ja vahva halu saada johtajaresurssipuolikin kuntoon.

Respect, molemmille taistelijoille, joiden tapaaminen loi parhaan pohjan loppupäivälle, uusille ja vanhoille tutuille. Ajatuksille siitä, miten kaikki on Uudellamaalla mahdollista kun oikein haluaa.

Paula