Rauhallisen illan mietintöjä. Niitä, jotka kulkevat päässä kun keittää puuroa ja venyttelee. Sauvakävelyn ja suihkun jälkeen. Taas ajatuksia, joita ei tiedä ajattelevansa, kunnes havahtuu. Ajatuksiinsa, jotka hiertävät. Kurtistuttavat kulmia vaikka tekeminen ei häiriinny. Anna kiehua viisi minuuttia. Haudutan vielä vähän kannen alla. Kyytipojaksi marjakeittoa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Törmäsin omiin mielipiteisiini, jostain seitsemän vuoden takaa kai, ihan yllättäen ja arvaamatta. En edes tarkkaan muista, mutta voin arvata sävyn ja sisällönkin osaksi. Samoja asioita olen kuullut jälkeenpäinkin, eri ihmisten suusta, eri konteksteissa mutta samoista pesteistä, samoista lähtökohdista. Hetken tunsin itseni takinkääntäjäksi. Niin pitkän hetken, että piti pohtia, puuron keiton lomassa. Maailma muuttuu, ihminen oppii ja hiekkalaatikon rajat siirtyvät ensin kauemmas, sitten alkavat häilyä ja kadota, kunnes huomaa olevansa entistä suuremmassa laatikossa. Ja sama alkaa alusta. Missä kohtaa saa olla eri mieltä kuin ennen?

 

Toisessa hiekkalaatikossa, toisessa pestissä, asioilla on tapana näyttää vähän erilaisilta.  Kun on ollut aikaa ja mahdollisuuksia miettiä, kerätä tietoa ja katsoa objektiivisemmin sitä edellistä hiekkalaatikkoa. Eikä se tarkoita, että muu tai vanhempi olisi väärin. On erilaisia tulokulmia, erilaisia kipakkuuden asteita, erilaisia intressejä ja niiden mukana erilaisia asioita, joita sanotaan ääneen. Kuulostaako selittelyltä? Vai voiko oikeasti olla niin, että on tapahtunut oppimista ja ajattelua, asiat ovat luisuneet oikeampiin mittasuhteisiin ja mustasta on tullut harmaata tai vielä vaaleampaa? Luulen, että mielipiteen vaihtaminen on ihan sallittua ja suhtautuminen voi hyvinkin muuttua ajan myötä, kunhan perusteet ovat olemassa ja pohjalla sama ajatus paremmasta partiosta.

 

Puuro on täyttävää ja hyvää. Tyytyväisyyttä lämpimässä kesäillassa. Mielessä on lausahdus vuosien takaa partioriparilta. Kirkkovenevaelluksella, Keurusselän auringonpaisteessa lillumistauolla. Tahtiairon takaa hiljaisuudesta kuuluu ääni. ” Pilvet liikkuu, nöyhtä on ikuista”. Näinpä.

 

Ikuisten ja liikkuvien asioiden äärellä,

 

Paula