Tiistaina alkoi tv-sarja Ruma Betty. Ei mitään uutta, ei mitään yllättävää. Juonenkäänteet täysin selvillä jo ensimmäisestä mutkasta alkaen. Valtaa ja vallankäyttöä. Hierarkkiseen asemaan perustuen. Röyhkeyteen, kokemukseen tai ylimielisyyteen pohjaavaa. Perjantaina luin aamulla työpaikalla Lebensmittelzeitungia, jossa eräs saksankielisen maailman elintarvikealan vaikuttaja totesi: ”Macht ist doch vor allem eine Frage der persöhnlichkeit.” Valta on toki ennen kaikkea persoonakysymys, näin vapaasti suomennettuna.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Menneellä viikolla olin tilanteessa, jossa kaksi vahvaa persoonaa heilutti sanansäilää. Molemmilla järkkymätön käsitys oikeasta, molemmilla tarve vakuuttaa. Järkähtämättömiä ja itsepäisiä. Oikeassa. Suuria tunteita ja vahvoja persoonia. Ymmärsin jotain oman valtani rajoista mutta myös siitä, mihin saakka minuun pystytään vaikuttamaan. Missä kohtaa menevät vallan käytön ja vallan käyttöön suostumisen rajat. Missä kohtaa oma tahto on vahvin.

 

Onko minulla valtaa? Millaista valtani on? Ja ennen kaikkea, mihin valtani perustuu? Lebensmittelzeitungin sitaatti tuntuu kiehtovalta. Jos valta, jota minulla joissain asioissa on partiossakin, ei olisikaan hierarkiaan tai titteliin perustuvaa vaan enemmän persoonaan, toivottavasti myös tietoon ja kokemukseen. Näkemykseen. Ajatus on toisaalta myös pelottava. Jos persoonalla voi vallita, ei sisällöllä ole välttämättä merkitystä. Mikä vain käy, kunhan on riittävän vakuuttava.

 

Valta kuulostaa jotenkin negatiiviselta. Vaikuttaminen on jo helpompi sana. Vastuu kuuluu myös samaan settiin. Tasapainosta kai on niidenkin kanssa kysymys. Lisätään vielä valistuneisuus. Sellaista vallankäyttöä ja vaikuttamista vastaan minulla ei olisi mitään. Valistunutta ja vastuullista. Sellaista, missä persoona saa näkyä.

 

Miten sitä opitaan?

 

Paula