http://paronitarpuussa.blogspot.com/

Nähdään siellä!

Paula

Kevennystä tässä on kaivattukin, niin töihin kuin muuhunkin tohinaan. Viiden päivän setti työmaailmaa vielä ja sitten loma, loma ja loma. Vasta loppiaisen jälkeen sorvin ääreen entistä ehompana ja uusin voimin. Ja ihan uudessa tilanteessa. Kymmenen vuoden tauoton piiripesteily päättyy tämän vuoden loppuun ja luulen, että se saattaa tuntua jossain. Jossain vaiheessa mutta kumma kyllä ei vielä. Paitsi silloin kun on kauniita sanoja ja lopunajanfiilistä ja kyynel silmäkulmassa. Eroahdistusta tai muita kipuja ei kuitenkaan vielä ole suuremmin tullut. On pakko myöntää, että tällä hetkellä olo kevenee ja helpottuu päivä päivältä, vaikka viimevuosien pihapestit ovat olleetkin rakkaita. Tuntuu kuitenkin salaa helpottavalta, kun ei tarvitse täyttää omaa 2009 kalenteriaan piirin tapahtumilla ja piha-pestiin liittyvillä kaikilla muilla jutuilla. Pakko olla rehellinen, näin se vaan on. 

Kalenteri on kuitenkin jo täyttymässä, töistä ja matkoista, uudesta pestistä ja omasta elämästä. Tuntuu, että nyt on lupa priorisoida itseään. Pesti, ihanakin, voi joskus olla raskas kantaa etenkin jos omat odotukset ja tavoitteet ovat sellaisia, joihin ei enää pysty itseään ruoskimaan. Olen ilmoittanut olevani jatkossa kranttuakin krantumpi ja tekeväni partiossa vain juttuja, joihin minulla on ihan oikeasti kipinää ja intoa. Suurissa pesteissä pakkopullaa on aina, ei siitä mihinkään pääse, mutta sietokynnykseni on madaltunut merkittävästi. Niin on myös kipuraja.

Päivä päivältä kevennellen, ihanaa joulun odotusta ja vuoden vaihteen lähestymistä. Keijukaisen askelin, sillä uusi piha, tuleva pijokaksikko ja toimiston jengi ovat timanttia enkä voisi olla vähempää huolissani mistään. Autuas olotila.

HRH,

Paula

Pientä valoa on silti tunnelin päässä ja pläräilenkin lehtiä läpi iltasella edes otsikoiden ja mahdollisesti oikein kuvatekstienkin kautta. Sunnuntai-iltana selailin Valtiotieteilijää. Ei nyt ihan sitä meikäläisen ydinjuttua mutta yleisiloa kuitenkin. Olihan siellä sitten Elina Hiltunen kertomassa heikoista signaaleista ja silloin vähän läikähti mutta pysyi kupissa, koska juttu oli samaa tuttua huttua. Ei jaksa enää heittää volttia kun joku kertoo, mikä on heikko signaali. Jos termi ei ole tuttu, ota nyt google esiin ja tarkista niin tiedät mistä puhutaan. (Ne on niitä outoja tämän päivän juttuja, jotka voivat olla osa nousevia trendejä.)

No niin, en siis hihkunut Hiltusesta mutta luin kuitenkin ja tsädäm, aloin ehkä ensimmäistä kertaa miettiä, miten tätä heikkojen signaalien tunnistamista voisi jotenkin hyödyntää partiossa? Olen ollut tekemisissä tämän ajattelun ja sen hyödyntämisen kanssa töissä ja opinnoissa, mutta miksei siitä voisi olla partiossakin hupia, hyötyä ja ehkä arvoa arvaamatonta? Hiltunen nosti Valtiotieteilijässä esiin mm. erilaisia vuokraussignaaleja (vuokralaukut ja -koirat, vuokrattavat vauvanvaatteet), joista yhdessä voisi vetää johtopäätösiä siitä, että vuokraus sinällään olisi nouseva tai olemassa olevakin trendi.

Aivonystyrät liikkeelle. Mitä heikkoa löytyisi partioon liittyen? Mistä nipuista tulisi huomispäivän totuutta, jonka kimppuun me voimme hyökätä jo nyt?

Paula

Kysyin viime piirihallituksessa yhden asian ohessa, että montako ikäkautta meillä on nyt käytössä. Ihan pienen hetken oli hiljaista, koska pöydän ääressä luultavasti mietittiin, mihin ansaan varapaavi yrittää viedä. Mutta ajatus on oikeasti pyörinyt päässä useasti. Olen itse ilmoittanut useaan otteeseen, että en halua olla partiossa vain rekrytoitu aikuinen, jolla on pesti. Tiedän, etten ole yksin tämän ajatukseni kanssa ja viimeisten viikkojen aikana olen kuullut jopa käännynnäisistä. Tervetuloa! Uskon, että olemme uskossamme oikealla tiellä.

Silloin joskus muinoin, jos muistatte, oli partiossa virallisesti kolme ikäkautta. Uudellamaalla toteutettiin kuitenkin neljän ikäkauden mallia, jossa kaikki yli 17-vuotiaat laskettiin johtajaikäkauteen. Nyt kun tilanne on valtakunnallisesti muuttunut olisi minusta taas pohtimisen paikka. Jos me aikuiset tarvitsemme ja vaadimme muutakin kuin pestin ja tehtävän niin mikä meidän ryhmämme on? Olisiko niin, että aikuisuus olisikin se partion kuudes ikäkausi?

Tässä vaiheessa keskustelussa tulee usein se hiljainen hetki. Jokin asiassa tuntuu vieraalta enkä minä ole ihan varma mikä se on, mikä mietityttää. Vaikka partio ei ole olemassa meitä aikuisia varten emmekä kuulu partio-ohjelman tai -kasvatuksen kohderyhmään niin olisiko silti väärin puhua meistä omana ikäkautenamme? Ja jos olisi, niin mikä on sitten korrektimpi tapa? Olen aika vakuuttunut, että aika alkaa olla jo nyt kypsä aikuisena toimimisen laajempaan pohdintaan ja myös uudenlaisiin vapauksiin. Että ymmärtäisimme sen, mitä kaikkea aikuiselle pitää olla tarjolla ja annettavana, jotta me haluamme partiossa toimia lasten ja nuorten vuoksi johtajina tai jossain muissa tehtävissä. Ei ole ilmaisia lounaita eikä ilmaisia aikuisia.

Pitäisi ehkä perustaa Facebook-ryhmä. Kunnollisen partioaikuisuuden puolesta. Ugh toistaiseksi.

Paula

Kampaaja ja kosmetologi ovat tytön pyhiä asioita. Säännöllistä, ajoissa kalenteriin laitettua ja pysyvää. Niiden edessä joustavat niin työ kuin partiokin vaikka se sitten tarkoittaakin joskus sitä, että töistä täytyy lähteä puolilta päivin tai että sinne hurautetaan lounasajaksi (kuten tänään). Sellaista se vaan on, sillä tytön täytyy tehdä mitä tytön täytyy tehdä. Aamulla istuskelin kaikessa rauhassa kampaajalla suunnittelemassa miten ja mistäkohtaa hiuksia sopivimmin kasvatetaan hääkampausta varten ja kuinka tummaa pohjaa laitetaan nyt jotta punaiset raidat ovat mahdollisimman punaiset. Jostain syystä puhe kääntyi kuitenkin lapsiin ja harrastuksiin. Eikös partio silloin hyökännyt ja minä jäin alle.

Kampaajani tytär harrastaa jalkapalloa Euroliigassa, mutta on ilmeisen epävarmaa, miten passeli harrastus tämä oikein on. Tyttö on vasta 5, mutta äiti pohti kuitenkin kovasti, mikä muu harrastus voisi olla kokeilemisen arvoinen. Siinä kesken naistelehtien ja rennon rupattelun alkoi päässäni soida partiomarssi ja aamu-unisesta tytöstä sukeutui Suuri Partionpuollustaja (SP). Taisteluun, vaikka värisuikaleet päässä!

Lempihetkeni kampaajalla on se, kun hoitoaineen jälkeen saa hetken nauttia ihanasti päähieronnasta. Silloin silmät menevät kiinni ja maailmaa ei ole. Tänään ei ollut toivoakaan, ettäkö olisin saanut pitää hetkeni! Katon halogeenilamppuja tuijottaessa vastailin kampaajani kysymyksiin siitä, onko partio jotain uskonnollista ja mitä siellä leireillä sitten oikein tehdään. Silmät säihkyen kerroin kaikesta tekemisestä, ryhmässä toimimisesta ja muusta mikä partioon kuuluu vaikka sisällä suututti. Ettäs kehtaa, se partio.

Hyvä päivä kuitenkin ja kivat hiukset. Mutta miten ihmeessä se morsiuskruunu saadaan näyttämään hyvältä päässä?

ärrismurris,

Iida

Uusimaa oli liikenteessä 12 hengen delegootilla, jossa 8 jäsenellä oli ääni käytössään ja 4 delegoottia oli paikalla tarkkailijoina. Kokoukseen valmistauduttiin niin henkisesti kuin asioidenkin puolesta erittäin suurella pieteetillä, sillä edessä oli isoja asioita! Etenkin henkilövaalit puhututtivat ja tsekkailimme myös muita suuria asioita tarkalla silmällä: miten kommenttimme ovat missäkin menneet aiemmin perille? Vieläkö on jotain, jota haluamme kysyä ääneen tai nostaa muuten esiin? Olisiko jopa jotain, josta tekisimme muutosesityksen? Muutosesityksiin emme päätyneet, sillä kokouksessa päätettyjä asiakirjoja on hiottu jo niin pitkään, että jos suurikaan huolemme ei aiemmin ole mennyt läpi ja siihen on saatu vastaus ja perustelut, ei jäsenkokous ole enää oikea paikka rutkuttaa ilman uusia perusteita ja kunnon kannatusta. Me olimme tehneet voitavamme jo ennen kokousta mm. piirikierrosten ja partioneuvoston kautta. Puheenvuoroja ja kysymyksiä meillä silti oli, esimerkiksi aikuisten partiolupauksesta ja sellaisesta.

Henkilövalintoja varten meillä oli tilaisuus haastatella kaikkia ehdokkaita sekä tietysti tutustua heidän esittelyihinsä, esitteisiinsä jne. Haastatteluissa kävimme saman kysymyspatteriston kaikkien kanssa läpi. Kysymykset oli koottu jokaisen delegaation jäsenen ehdotuksista, kunkin toiminnanalan asioista. Näin meillä oli käytössämme vertailukelpoista dataa. Sen jälkeen keskusteltiin, keskusteltiin ja äänestettiin. Mielipiteitä ja fiiliksiä tarkastettiin vielä jässärin aikana pitämissämme delegootin kokouksissa, sillä ennen äänestyksiä ja päätösten nuijimisia kaikki olisi ollut mahdollista. Olimme valmistautuneet erittäin hyvin ja delegaation puhiksena oli ihan mahtavaa, että jokaisella meistä oli kykyä olla mieltä, kyseenalaistaa muiden mielipiteitä ja muodostaa oma kantansa. Delegaation kanta muodostui tarvittaessa äänestyksellä. Meille oli tärkeää, että käytämme kaikki äänet Uudenmaan ja partion puolesta samaan suuntaan, sillä kukaan meistä ei ollut paikalla edustamassa itseään vaan piiriä.

Jässärimatka oli iloinen ja innostava kokemus! Meillä oli reipas ja päheä fiilis, siistit "Kokka talviteloilla" tai "Oma napa" -paidat, ihan miten niitä haluaa nimittää ja ennen kaikkea nuorekas mutta osaava delegaatio. Keski-iältämme delegaatiomme oli jässärin nuorin ja matkassa oli useampi ensikertalainen. Jokaisella äänivaltaisella delegaatilla oli kokouksessa puheenvuoro tai luottamustehtävä. Jokainen delegoottimme oli oikeasti perillä kokousasioista ja jokainen delegootissamme toi yhteiseen päätöksentekoon oman kantansa. Ihan huippu jengi!

Kiitos ja kumarrus, ootte mahtavia!

Paula

Jässärissä valitaan järjestölle kolme uutta puheenjohtajaa: varsinainen puhis, varapuhis sekä partioneuvoston puhis. Näistä kahteen ensimmäiseen pestiin ehdolle ilmoittautuneet olivat eilen illalla Partioasemalla tentattavina. Uusmaalainen jäsenkokousdelegaatio otti kaiken irti jokaisesta kandidaatista sen 20 minuutin aikana, joka meille aina suotiin. Olimme valmistelleet etukäteen kysymyksiä monelta eri osa-alueelta ja halusimme kuulla, mitä annettavaa ehdokkailla meille olisi. Miten Uuttamaata voidaan jeesata ottamaan kasvupotentiaali haltuun? Mitä mieltä ehdokas on järjestön viestinnästä? Entä mistä saadaan lisää rahaa partioon? Olimme myös tutustuneet etukäteen ehdokkaisiin vaalisivuilla, blogeissa jne. jne. henkilökohtaisia kontakteja välttämättä. Ja sitten piti tehdä päätöksiä.

Haastattelut sujuivat mukavissa merkein vaikka en aina ollutkaan ihan varma, kummalla puolella pöytää jännitettiin enemmän. Viisi erilaista ihmistä kävi juttelemassa kanssamme ja lopputuloksena oli viiden ihmisen samankaltaisia vastauksia. Täytyy myöntää, että olin vähän pettynyt. Me haimme selkeitä linjauksia, mielipiteitä ja kannanottoja. Me saimme varovaisia mielipiteitä ja samojen suuntien hataria linjauksia. Ja kuitenkin, me tiedämme jo lukemamme perusteella, että erojakin pitäisi löytyä!

Haastattelujen jälkeen keskustelimme ehdokkaista ja äänestämisestä pitkään. Miten hankalaa oli edes Tean kattavista muistiinpanoista löytää mitään, mikä erottaisi ekan kolmannesta tai kakkosen ja nelosen viidennestä. Ei mitään riskejä, vain vähän niitä ihania persoonia esillä, joita kaikki ehdokkaat ovat. Toivon, että emme olleet niin kamalia, että haastattelupenkillä piti pelätä. Toivon, että äänestyksen jännitys ei tee kaikesta harmaata.

rohkeutta ja värejä,

Paula

P.s Lue lisää siitä, mistä on kyse

www.partio.fi/vaalit

http://www.uudpp.net/pirske/sitemgr/sitemgr-site/?page_name=Etusivu&addcontent=0

Minulla on useita ominaisia tapoja ja kotoisia käytäntöjä liittyen vaikkapa etenemiseen leivänsyönnissä tai sunnuntain ilmaisjakelulehtien lukujärjestykseen. Tämä kuullostaa friikimmältä kuin oikeasti on (kai?) mutta sellaista se elämä on, itseään kun tarkastelee niin kaikenlaista oppii. Uusi oivallus ihmeellisyyksistä välähti tiistaina, kun harrastin autosuunnistusta työpaikalta partioasemalle puhelinopastuksella ihan uutta reittiä (6 km ja 20 min ja melkiruuhka-aika).

Silloin kun pitää toisella kädellä huolehtia puhelimesta (hands freekään ei ole ihan täydellinen ratkaisu), jollain silmällä tarkkailla pimeää liikennettä ja korvalla kuunnella ohjeita sekä aivoilla koordinoida kokonaisuutta niin arvatkaapa mikä pakottava tarve tuollaisissa tilanteissa voi helposti yllättää. Huulikiilto. On ehdottomasti lisättävä huulikiiltoa siinä risteysten ja kaistanvaihtojen välissä.

Huulikiilto. Patenttiratkaisu elämän kiperiin tilanteisiin.

Iida

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olen ollut työreissussa Seinäjoella ja varsin antoisaa olikin, mutta rautatieasemalla takaisinpäin lähdettäessä alkoivat vastoinkäymiset. Odotellessani junaa alkoi vähitellen tuntua siltä, että eilen alkanut uupumus ei ollutkaan vain pelkkää väsymystä vaan mahdollisesti sairauden alkua. Nuha ja päänsärky, poskien kuumotus ja huono olo.  Ei nyt vielä manata, mutta on vähän sellainen olo, että ei pitäisi olla. Ja luonnollisestikin loma alkaa ensi viikolla.

Ostin siis lipun kotiinpäin ja pyysin PC-paikkaa, koska junassa on hyvää aikaa tehdä töitä tai partiotöitä kun koneen saa seinään ja puhelimen kans. Junassa oli muitakin ihmisiä ja luonnollisesti sain sen paikkani käytävänpuolelta, eikä kukaan pistorasioiden vieressä oikeasti ottanut matkan aikana tietokonetta tai muutakaan vempelettä esiin. Lisäksi kyseessä oli juna, jossa PC-paikkojen välinen pöytä on sellainen suippelo, eikä siitä käytävänpuolella ole mitään hyötyä. Great.

Rohkeasti kuitenkin virittelin piuhat kanssamatkustajieni jalkojen lomasta maaliin saakka ja avasin koneen. En tiedä, mikä vika tässä on, mutta näppäimistöni on ryhtynyt kovin omapäiseksi. Pp-esitys, jota minun oli tarkoitus tehdä, täydentää ihan itse itseään sopivilla kirjaimilla ja myös poistaa kaikkea mahdollista juuri niin kuin haluaa. Tiedättekö, kun ensin ei saa n-kirjainta ruudulle lainkaan ja sitten kun saa, alkaa n vilistää ja lisääntyä kauhealla vauhdilla ja täyttää rivin, toisen ja kolmannenkin niin kauan, kuin saat painettua jotain muuta nappia, joka ehkä lopettaa ännän vauhdin. Eikä n ole ainoa omatoiminen, ne ovat kaikki. Ja kun yrittää poistaa, poistuu koko rivi tai sivu tai jopa esitys.  Tee siinä nyt sitten.

Vielä voisin mainita, että vaikka lapset ovat tosi kivoja ja maailmaan mahtuu ääntä, niin junamatkoilla arvostan hiljaisia lapsia. Ja kuin pisteenä iin päälle, vieressäni oleva automaattinen ovi on todella automaattinen. Se menee kiinni itsestään ja hiljaa…auetakseen suurella rämähdyksellä noin 15 sekunnin päästä. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Automatico!

Nyt, laitan koneen pois, ryhdyn etsimään sisäistä rauhaa ja potemaan päänsärkyä oven tahdittaessa. Kohta varmaan läikkyy kahvi sylliin.

Paula

Piirin perinteiset johtajapäivät järjestetään taas syyskokouksen kynnyksellä eli ensi lauantaina Vihdissä. Me, joiden jalat lötköttävät pöydällä, olemme sinne jo ilmoittautuneet mutta sinä ehkä et? Tuu meidän kaa, vielä ehdit!

Minulla on jonkin verran sisäpiiritietoa kyseisen tapahtuman ohjelmasta, joten voin tehdä muutamia paljastuksia. On aika varmaa, että kasvaminen monessa suhteessa tulee olemaan tapetilla ja otamme myös lähikosketusta vihtiläiseen luontoon sekä maaperään. Mutta entä se illan gaala? Hehee, en kyllä siitä taida kertoa sen kummempaa, mutta en jättäisi väliin...

Ja olen tilannut paikalle myös Batmanin! Tiina, kai Batman pääsee tulemaan?

Rips raps, ilmoittaudu! http://spfs.clubonweb.com/book/jp2008 

Lisätietoja: http://www.uudpp.net/pirske/sitemgr/sitemgr-site/?page_name=Purske908

Paula 

(Facebookistakin löytyy ihan oma ryhmä tälle jutulle. Tuu sinne kanssa! )